23 Replies to “Kauppa-auton aikataulut – kesä 2019”

    1. Hei, ajat muuttuivat tällä viikolla talviaikatauluiksi! Otankin tuon kesäaikataulut-sanan tuosta samantien pois. – Santeri

  1. Hei! Ajatteko koska Otto Mannisen katua Hokkaan päin ja jos ajatte niin pystyttekö pysähtymään Levälahdentien kohdalla. Äitini ei pysty menemään kirkolle kauppaan ja niinpä hänelle se ois todella tärkeää.

  2. Hei!
    Lapseni olivat äskettäin tulossa kauppa-autolle osoitteessa Karttulantie 459. Ajaksi oli merkitty 14.50 ja tähän he olisivat kyllä hyvin ehtineet. Pettymys oli melkoinen, kun auto tulikin jo vastaan ennen tuota kellonaikaa! Eli toivoisin kyllä, että noudattaisitte näitä ilmoittamianne aikoja!!

    1. Hei Heli!

      Pahoittelut tapahtuneesta, tapanamme ei yleensä ole lähteä pysäkeiltä ennen aikojaan. Joskus saatammme kuitenkin lähteä melko äkkiä ajan koitettua, erityisesti jos pysäkillä ei yleensä ole asiakkaita ollut. Selvitämme miksi tällainen tilanne on päässyt tapahtumaan.
      Kiitos yhteydenotostanne ja hyvää pääsiäisen aikaa!

      Ystävällisin terveisin,
      Santeri Huoponen
      Kutemajärven Talouskauppa Ky

    1. Hei!

      Tietoja kesäaikatauluista tulee lähipäivien aikana!

      Ystävällisin terveisin,
      Santeri Huoponen
      Kutemajärven Talouskauppa Ky

    1. Hei!

      Tietoja kesäaikatauluista tulee lähipäivien aikana!

      Ystävällisin terveisin,
      Santeri Huoponen
      Kutemajärven Talouskauppa Ky

    1. Hei Pia!

      Toistaiseksi näyttää siltä, että Telataipaleentie ei kuulu ensi kesän reitteihin. Reittimahdollisuuksia on rajallisesti, joten valitettavasti toisinaan on jätettävä joitain reittejä pois. Kesän aikataulut löytyvät nyt nettisivuiltamme. Katsotaan kuitenkin kesän edetessä tuleeko asiaan muutosta.

      Hyvää kesän jatkoa!
      Santeri Huoponen
      Kutemajärven Talouskauppa Ky

  3. Oli puhetta, että kauppa-auto kävisi Ruuhimäen koululla kesäkuun alusta???
    Onko nyt todella niin, että koko Pittääntie on poissa kuvioista koko kesän? Ihmiset ihmettelee.

  4. Hei!
    Ajoitte toissa kesänä Kuomiokosken reittiä. Miksi ei enää ole listassa?Viime kesänä odotettiin kuin kuuta nousevaa kauppa-auto käyntejä,suuri pettymys kun ei ollutkaan liikenteessä. Nyt en ainakaan löytänyt aikatauluista tälle kesälle Kuomiokosken reittiä 🙁

  5. Hei! En asu aivan kauppa-auton reitillä, mutta tahtoisin tutustua. Millä paikkakunnilla reitit sijaitsevat?Jonkinlainen kartta olisi kiva, että pystyisi hahmottamaan kannattaako täältä lähiseudulta lähteä autoa etsimään.

    1. Hei!

      Juhannuksen ajamme tänä kesänä normaalien reittien mukaan.

      Ystävällisin terveisin,
      Santeri Huoponen
      Kutemajärven Talouskauppa Ky

  6. Heips. Käykö kauppaauto kesällä Hokassa,Sydänmaantiellä(520)paikkeilla? Ja jos käy,milloin ?Vastausta odotellen.

  7. Hei!
    Eikö Liiansaareen tule tänäkesänä kauppa-autoa ollenkaan? 😥

    Lasten kohokohta ollut joka kesä ja nyt kun taas Turusta mökille tullaan, niin ensimmäinen kysymys oli, koska pääsee ostoksille. 😊

  8. Toivotaan kovasti, että kauppa-auto palaa liikennöimään Pittääntielle?
    Milloin syksyn aikataulut tulee voimaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *